Euroopan unionin virallinen verkkosivusto

TED Ambassador award


 

Kilpailun säännöt

 

Lyhyt yhteenveto

Mikä on TED Ambassador -kilpailu?

TED Ambassador -kilpailun tavoitteena on huomioida ja palkita julkisia hankintoja koskevaa tutkimusta. 

Korkeatasoinen tutkimus on erittäin tärkeää julkisten hankintojen innovoinnille, kestävyydelle ja avoimuudelle. 

Osanottajia pyydetään tarjoamaan kilpailuun alaa koskevia julkaistuja tekstejä. Voittajat saavat rahapalkinnon ja parhaat julkaisut saavat näkyvyyttä TED-sivustolla (Tenders Electronic Daily), joka on Euroopan unionin virallinen julkisten hankintojen verkkosivusto. Julkaisut lisätään myös korkealaatuisten tutkimusten sähköiseen luetteloon, jonka tavoitteena on edistää tietämyksen jakamista ja innovointia julkisissa hankinnoissa ja tehdä julkisesta hankinnasta tehokkaampaa, ympäristöystävällisempää ja läpinäkyvämpää. 

Euroopan unionin julkaisutoimisto edistää kilpailua osana julkisten hankintojen avoimuutta koskevaa valmistelutoimea.

Julkaisutoimisto on EU:n lainsäädännön, julkisten hankintojen, julkaisujen, avoimen datan ja tutkimustulosten virallinen julkaisija. Se kokoaa yhteen tietoa eri EU-maiden ja myös EU:n ulkopuolisten maiden julkisista hankintasopimuksista ja julkaisee ne TED-sivustolla. 

TED on Euroopan unionin virallisen lehden täydennysosan verkkoversio, jossa julkaistaan tietoja julkisista hankinnoista. TED-tietokannassa julkaistaan vuosittain noin 676 000 hankintailmoitusta, muun muassa 258 000 tarjouspyyntöä, joiden arvo on yhteensä noin 670 miljardia euroa. TED tuo ostajat ja tarjoajat yhteen. Se on virallinen väylä liiketoimintamahdollisuuksiin Euroopan unionissa, Euroopan talousalueella ja maissa, jotka ovat julkisia hankintoja koskevan sopimuksen osapuolia. 

 

Ketkä voivat osallistua?

Kilpailun säännöt perustuvat Euroopan unionin yleiseen talousarvioon sovellettavan varainhoitoasetuksen 206 ja 207 artiklaan. Kilpailussa noudatetaan avoimuuden ja yhdenvertaisen kohtelun periaatteita.

Kilpailuun voivat osallistua julkisten hankintojen asiantuntijat eri puolilta maailmaa.

  • Kilpailuun voi lähettää artikkelin, esitelmän tai kirjan luvun. Niiden tulee olla verkossa saatavilla olevia julkaisuja. Opinnäytetöitä tai tieteellisiä erillisteoksia ei voi lähettää. Julkaisun enimmäispituus: 10 000 sanaa. Siihen tulee sisältyä kaikki teksti, mukaan lukien tiivistelmä, alaviitteet, lähdeluettelo ja kaikki taulukoiden, kuvien ja liitteiden teksti.
  • Kieli: englanti.
  • Kirjoittaja voi olla julkaisun ainoa kirjoittaja tai yksi sen kirjoittajista (ns. yhteisartikkelit). Yhteisartikkelin voi ilmoittaa kilpailuun ainoastaan, jos kaikki sen kirjoittajat ovat antaneet siihen luvan.
  • Kukin osanottaja voi toimittaa vain yhden julkaisun.
  • Tekstin on oltava julkaistu aikavälillä 1.1.2018–31.12.2022 vertaisarvioidussa verkkolehdessä tai sellaisessa lehdessä tai kokoomateoksessa, jolla on ISSN- ja/tai ISBN-numero.
  • Julkaisemattomia tekstejä ei hyväksytä.
  • Jos kirjoittaja on sen lehden tai teoksen toimitus- tai tekijäkunnassa, jossa julkaisu on ilmestynyt, julkaisua ei hyväksytä kilpailuun.
  • EU:n toimielinten, elinten, toimistojen, virastojen tai alihankkijoiden työntekijät eivät voi osallistua. 
 

Millä tutkimusaiheilla kilpailuun voi osallistua?

Kilpailuun lähetettävän julkaisun on käsiteltävä jotakin neljästä mahdollisesta tutkimusaiheesta. Osanottajat voivat valita näistä aiheista yhden: 
 
  1. Aihe 1: ”Julkisten hankintojen avoimuus”

    Avoimuuden, tehokkuuden ja vastuuvelvollisuuden edistäminen. Esimerkiksi välineet, joilla voi valvoa julkisten hankintojen avoimuutta, jäsenmaiden julkisia hankintoja koskevat tilastotiedot siitä, kuinka suuri osa julkisista hankinnoista on laadultaan tai määrältään kynnysarvot ylittäviä tai alittavia, tapaukset, joissa EU-maat eivät ole noudattaneet EU:n lainsäädäntöä julkisissa hankinnoissa, jne.

  2. Aihe 2: ”Ympäristöä säästävät hankinnat”

    Olemassa olevien puutteiden, tulevaisuuden haasteiden ja parhaiden käytäntöjen analyysit. Esimerkiksi: nykytilanne, nykyiset politiikat, ympäristöä säästävien julkisten hankintojen tunnistamiseen ja valvontaan tarkoitetut välineet, jne.

  3. Aihe 3: ”Uusi tekoälyteknologia julkisissa hankinnoissa”

    Tehokkuuden, avoimuuden, kestävyyden ja sukupuolten tasa-arvon lisääminen julkisissa hankinnoissa tekoälyn avulla. Esimerkiksi: päätöksenteon kehittäminen, kustannusten alentaminen ja avoimuuden lisääminen tekoälyn avulla, tekoälyteknologioita hankinnassa käyttävien julkisten toimijoiden kartoittaminen, tekoälyn ja julkisten hankintojen hyvän hallinnon yhdistäminen, jne.

  4. Aihe 4: ”Innovoinnin edistäminen julkisilla hankinnoilla”

    Innovatiivisten ratkaisujen tuominen markkinoille. Esimerkiksi: missä määrin EU:n lainsäädäntö edistää innovointia julkisten hankintojen avulla, innovoinnin edistäminen esikaupallisilla hankinnoilla EU:ssa, markkinat, joilla viranomaiset voivat edistää uusien teknologioiden kysyntää, uusien innovaatioiden tuotteistaminen ja työpaikkojen luominen niiden avulla, maailmanlaajuisesti hyväksyttyjen ratkaisujen edistäminen paikallisesti räätälöityjen ratkaisujen sijaan, jne.

 

Kilpailun aikataulu

Välitavoitteet    Määräajat
 
Lähetä hakemuksesi
Hakemus lähetetään täyttämällä verkkolomake.
Lähetä julkaisun mukana lyhyt esittely itsestäsi (enintään 250 sanaa), julkaisun otsikko ja linkki sekä sähköinen kopio verkkolehdessä tai kokoomateoksessa ilmestyneestä julkaisusta. Varmista, että antamasi URL-osoite toimii asianmukaisesti ja sähköinen kopio on luettavissa. Hakemus hylätään, jos URL-osoite ei toimi tai sisältö ei ole käytettävissä.
28.4.2023 
klo 23.59 Keski-Euroopan aikaa 
 
 
Valintavaihe
Tuloksista ilmoitetaan kaikille osanottajille sähköpostitse valintavaiheen päätyttyä. Vain 120 ensimmäistä kilpailuun lähetettyä tekstiä arvioidaan – 30 kutakin tutkimusaihetta kohti. Kustakin tutkimusaiheesta kolme parasta julkistetaan TED-sivustolla.
Touko–kesäkuu 2023
2023 Voittajat
Kaksitoista voittajaa saa rahapalkinnon (1 500 euroa palkintoa kohden).
 
 

Arviointimenettely

Valinta

Valintamenettely käynnistyy hakemusten määräajan päätyttyä (28.4.2023). Tässä vaiheessa julkaisutoimiston nimittämä valintalautakunta arvioi jokaisen hakemuksen. 

Hakemukset arvioidaan ja luokitellaan oheisen taulukon mukaisten valintakriteerien perusteella. Voittajiksi valitaan kaksitoista eniten pisteitä saanutta hakemusta (kolme kutakin tutkimusaihetta kohti). 

Valintaperusteet

Enimmäispistemäärä

Tekstin merkitys valitun tutkimusaiheen kannalta

10

Tekstissä esiintyvien käsitteiden selittäminen maallikkolukijalle (eli tekstin selkeys, teknisen erikoissanaston välttäminen) 10
Tekstin anti ajankohtaisiin kysymyksiin 10
Innovaatio- ja kehitysnäkökulmat (esim. tulevien kehityssuuntausten ennakointi, ideat jatkotutkimuksiksi) 10
Tekstin vaikutus poliittisiin linjauksiin ja/tai soveltaminen teknologisissa järjestelmissä

10

Onko teksti avoimesti saatavilla eli kokonaan maksutta luettavissa

4

 

Kaikille hakijoille ilmoitetaan valintatuloksista sähköpostitse. Hakijoita saatetaan myös pyytää toimittamaan arviointia varten lisätietoa ja selvennyksiä hakemuksiinsa. 

 

Palkinnot

Kukin TED Ambassador -kilpailun kahdestatoista voittajasta palkitaan 1 500 eurolla.

Voittaneita julkaisuja mainostetaan ja ne linkitetään TED-sivustolle kirjoittajien esittelyjen kera. Lisäksi ne lisätään julkisia hankintoja koskevien korkealaatuisten tutkimusten verkkoluetteloon. Kaksitoista voittajaa hyötyvät myös sosiaalisessa mediassa saamastaan julkisuudesta.

Rahapalkinnon saadakseen voittajien on lähetettävä palautelomake ja vastattava kilpailua koskevaan kyselyyn. 

Sijoitus Palkinto
Kolme parasta kustakin tutkimusaiheesta
Kahtatoista voittajajulkaisua mainostetaan TED-sivustolla ja sivustolle lisätään linkki siihen verkkolehteen tai kokoomateokseen, jossa julkaisu on ilmestynyt. 
Kirjoittajien esittelyt julkaistaan TED-sivustolla. 
Huomio sosiaalisessa mediassa. 
Palkintosumma: 1 500 euroa jokaiselle voittajalle
Hakijat, jotka eivät olleet kahdentoista kärjessä
Sellaisiakin julkaisuja, jotka eivät mahtuneet kahdentoista parhaan joukkoon, saatetaan nostaa esiin TED-sivustolla (julkaisutoimiston harkinnan mukaan).
 
 

Lisätietoa

Kysymykset

Mahdolliset kilpailua koskevat kysymykset on lähetettävä kirjallisesti 14.4.2023 mennessä. Lähetä kysymyksesi sähköpostitse osoitteeseen OP-TED-AMBASSADOR-AWARD@ec.europa.eu.

Rahapalkintojen maksu

Rahapalkinnon maksaminen edellyttää, että voittajat kirjaavat tietonsa oikeussubjektilomakkeeseen ja Euroopan komission pankkitilitietokantaan. Voittajia pyydetään toimittamaan kaikki tarvittavat asiakirjat asianmukaisesti allekirjoitettuina ja leimattuina viimeistään kolmen viikon kuluttua valinnasta. 

Voittajien on myös ilmoitettava palkintorahan vastaanottaja. Lisätietoa sekä oikeussubjektilomakkeen ja pankkitilitietolomakkeen ladattavat mallit löytyvät täältä. Julkaisutoimisto ei vastaa palkintojen jakamisesta voittajien kesken. 

Kilpailun peruuttaminen
Julkaisutoimisto pidättää itsellään oikeuden peruuttaa kilpailu ja olla myöntämättä yhtä tai useampaa palkintoa ilman, että siitä syntyy korvausvelvollisuus työryhmille.
 
Immateriaali- ja tekijänoikeudet 
Julkaisun tekijänoikeudet säilyvät niiden alkuperäisillä omistajilla. EU:n toimielimillä, elimillä, toimistoilla ja virastoilla on oikeus mainita, kuvata ja mainostaa kaikkia kilpailuun toimitettuja julkaisuja eri kanavissaan (verkkosivustot, sosiaalinen media, lehdistötiedotteet, jne.) siten, että kirjoittajan/kirjoittajien nimet on mainittu asianmukaisesti. 
 
Julkisuus
Voittajat saavat näkyvyyttä TED-sivustolla ja sosiaalisessa mediassa. Kirjoittajien esittelyt ja tekijänoikeudet mainitaan. 
Julkaisutoimistolla on oikeus tuoda esiin TED-sivustolla myös sellaisia julkaisuja, jotka eivät mahtuneet kahdentoista parhaan joukkoon. Näiden kirjoittajille ei myönnetä rahapalkintoa eivätkä heidän julkaisunsa saa näkyvyyttä sosiaalisessa mediassa. 
 
Henkilötietojen käsittely 
Komissio käsittelee kilpailuun osallistuvien henkilöiden henkilötietoja unionin toimielinten, elinten ja laitosten suorittamasta henkilötietojen käsittelystä annetun asetuksen (EU) 2018/1725 mukaisesti. Henkilötietoja käsitellään vain siten kuin on tarpeen kilpailun järjestämisen ja jatkotoimien kannalta, mutta ne voidaan lähettää tietyille valvonta- ja tarkastuselimille Euroopan unionin lainsäädännön mukaisesti. 
Kilpailun osanottajilla on koska tahansa oikeus tarkastaa omat henkilötietonsa tai pyytää komissiota korjaamaan ne tai poistamaan ne komission järjestelmistä. Huomaa, että tietojen poistaminen tarkoittaa kilpailuun osallistumisen peruuttamista. Lisätietoja henkilötietojen käsittelystä on TEDin tietosuojaperiaatteissa ja käyttöehdoissa.
 
Työryhmien yksinomainen vastuu
Jos kilpailun yhteydessä harjoitetusta toiminnasta esitetään korvausvaatimuksia, vastuu niistä on yksinomaisesti hakijoilla. Julkaisutoimiston ei voida katsoa olevan vastuussa korvausvaatimuksista, jotka liittyvät hakijoiden kilpailun yhteydessä harjoittamaan toimintaan. 
Julkaisutoimisto ei ole vastuussa hakijoiden aiheuttamista tai kärsimistä vahingoista, mukaan lukien kolmansille osapuolille kilpailun yhteydessä harjoitetun toiminnan vuoksi tai niiden aikana aiheutuneet vahingot.
 
Sovellettava lainsäädäntö ja toimivaltainen tuomioistuin
Kilpailuun sovelletaan voimassa olevaa EU:n oikeutta. Euroopan unionin yleisellä tuomioistuimella, tai jos kyseessä on muutoksenhaku, Euroopan unionin tuomioistuimella on yksinomainen toimivalta unionin ja hakijan välisissä riita-asioissa, jotka koskevat tätä kilpailua, mikäli tällaisesta riita-asiasta ei päästä sopuratkaisuun.
Hakijat voivat kääntyä Euroopan oikeusasiamiehen puoleen, jos he katsovat, että jokin EU:n toimielimistä
ei toimi lain tai hyvän hallintotavan periaatteet mukaisesti
rikkoo ihmisoikeuksia. 
 
Poissulkemisperusteet ja hallinnolliset seuraamukset
Lähettämällä julkaisun kilpailuun osanottajat ilmoittavat, etteivät he ole missään varainhoitoasetuksen 136 artiklan 1 kohdassa tarkoitetuista tilanteista. Osanottajat, jotka ovat jossakin näistä tilanteista tai jotka kuuluvat johonkin toiseen varainhoitoasetuksen 141 artiklassa tarkoitettuun luokkaan, hylätään kilpailusta eivätkä voi saada palkintoa. 
Hylkääminen ei vaikuta mahdollisiin päätöksiin sulkea ehdokkaita varainhoitoasetuksen mukaisten myöntämismenettelyjen ulkopuolelle eikä taloudellisten seuraamusten määräämiseen (varainhoitoasetuksen 136–140 artiklat). 
 
Varhaishavainta- ja poissulkemisjärjestelmä
Jos osanottajat ovat jossakin edellä tarkoitetuista poissulkemistilanteista, heidän henkilötietonsa voidaan kirjata varhaishavainta- ja poissulkemisjärjestelmään (EDES-järjestelmä) varainhoitoasetuksen 135, 142, 143 ja 144 artiklan mukaisesti. Lisätietoja on EDES-järjestelmän tietosuojaselosteessa
 
Kilpailun keskeyttäminen, palkintojen myöntämisen peruuttaminen ja palkinnon pienentäminen
Jos myöntämismenettelyyn todetaan kohdistuneen sääntöjenvastaisuus tai petos, julkaisutoimisto soveltaa varainhoitoasetuksen 131 artiklassa tarkoitettuja toimenpiteitä.
 
Tarkastukset ja tutkinnat
Voittajat hyväksyvät, että Euroopan komissio, Euroopan petostentorjuntavirasto, tilintarkastustuomioistuin ja Euroopan syyttäjänvirasto voivat suorittaa kilpailuun ja myönnettyyn palkintoon liittyviä tarvittavia tarkastuksia tai tutkintoja.