MENETTELYN LUONNE
Kyseessä on hankintalain 26 §:n mukaisen EU-kynnysarvon ylittävä palveluhankinta. Hankintamenettelynä käytetään hankintalain 49–52 §:n mukaista dynaamista hankintajärjestelmää.
Tilaaja perustaa hankintajärjestelmän julkaisemalla siitä rajoitettua menettelyä koskevan hankintailmoituksen ja osallistumispyynnön.
Toimittajat voivat hakeutua hankintajärjestelmään perustamisvaiheessa ja myöhemmin sen voimassaolon aikana.
Hakeutuminen tapahtuu jättämällä osallistumishakemus hankintailmoituksen ja osallistumispyynnön mukaisesti. Osallistumishakemuksen voi jättää yhteen tai useampaan hankintajärjestelmän luokkaan asetettuun määräaikaan mennessä. Osallistuminen on vapaaehtoista eikä siitä makseta korvauksia.
Hankintajärjestelmään hyväksymisen yhtenä ehtona on osallistumispyynnön liitteenä olevan raamisopimuksen hyväksyminen. Tilaaja tekee osallistumispyynnön liitteen TKIO-Raamisopimus mukaisen raamisopimuksen hankintajärjestelmään hyväksyttyjen toimittajien kanssa. Yhteisesti raamisopimukset muodostavat hankintalain tarkoittaman puitejärjestelyn. Raamisopimuksen tarkoituksena on sopia TKIO-ekosysteemin toiminnan perusperiaatteista ja niistä ehdoista, joiden mukaisesti tilaaja hankkii palveluita TKIO-ekosysteemiin hyväksytyiltä toimittajilta.
Tilaaja kilpailuttaa hankinnan kohteena olevat yksittäiset toimeksiannot, tutkimushankkeet ja vastaavat hankintajärjestelmän sisäisinä kilpailutuksina TKIO-ekosysteemiin valittujen toimittajien joukosta.
Tilaaja hyväksyy perustamisvaiheessa ja myöhemmin hankintavaiheessa hankintajärjestelmään kaikki ehdokkaat, jotka täyttävät soveltuvuudelle asetetut luokkakohtaiset vaatimukset. Tilaaja varaa dynaamisen hankintajärjestelmän perustamisvaiheessa saapuneiden osallistumishakemusten käsittelyyn 30 työpäivää.
Hankintavaiheessa tilaaja käsittelee uudet osallistumishakemukset viimeistään 10 päivän kuluessa osallistumishakemuksen vastaanottamisesta. Tilaaja voi pidentää määräaikaa yksittäistapauksissa 15 työpäivään, jos hyväksymisarvioinnissa on tarkasteltava täydentäviä asiakirjoja, muutoin tarkistettava soveltuvuusvaatimusten täyttyminen taikka muusta perustellusta syystä.
Hankintajärjestelmän perustamisvaiheen jälkeen käynnistyy hankintavaihe. Hankintavaiheessa toteutetaan hankintajärjestelmän sisäisiä kilpailutuksia tilaajan tarpeen mukaan. Hankintavaihe kestää hankintajärjestelmän voimassaolon loppuun saakka.
Tilaaja määrittelee tarjousmenettelyn ja palvelun ehdot kussakin hankintajärjestelmän sisäisessä tarjouspyynnössä erikseen.
Tilaaja lähettää tarjouspyynnön hankintajärjestelmän asianomaiseen luokkaan hyväksytyille palvelutuottajille. Palvelutuottajat voivat jättää tarjouksensa vastaamalla tarjouspyyntöön sen ehtojen mukaisesti. Tarjoajien on tarkoin tutustuttava lopullisiin asiakirjoihin.
Tämän jälkeen tilaaja käsittelee tarjoukset seuraavasti:
- vähimmäisvaatimusten täyttymisen tarkastus,
- tarjousten vertailu tarjouspyynnön valintaperusteita (kokonaistaloudellinen edullisuus) soveltaen
- tarjoajien valinta ja tarjousvertailuun perustuva hankintapäätös ja sen tiedoksi antaminen sekä
- sopimusten tekeminen odotusajan jälkeen tai kun markkinaoikeus on antanut täytäntöönpanoluvan.
Hankintajärjestelmän ehdot ja kohde on selostettu tarkemmin osallistumispyynnön liitteessä TKIO-ekosysteemin dynaamisen hankintajärjestelmän periaatteet.
KESKEISIÄ KÄSITTEITÄ
Ehdokas = osallistumishakemuksen jättävä toimittaja.
Osallistumishakemus = Toimittajan hakemus tulla hyväksytyksi dynaamiseen hankintajärjestelmään.
Osallistumispyyntö = Tämä asiakirja liitteineen, johon vastaamalla toimittaja voi jättää osallistumishakemuksensa.
Tarjouspyyntö = Tilaaja lähettää hankintajärjestelmän sisäiset tarjouspyynnöt erikseen järjestelmään hyväksytyille toimittajille. Tämä tapahtuu järjestelmän perustamisvaiheen jälkeen.
Tarjoaja = Hankintajärjestelmään hyväksytty toimittaja, joka jättää tarjouksen vastaamalla järjestelmän sisäiseen tarjouspyyntöön.